STRATEGIA

null

MISSIOMME

Olemme luotettu kumppani, jolta asiakas saa keskitetysti kaikki elektroniikan sopimusvalmistuspalvelunsa. Huolehdimme asiakkaidemme valmistuksesta heidän puolestaan, jotta he voisivat keskittyä kasvattamaan liiketoimintaansa. Tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme saavat parhaan mahdollisen tuen läpi valmistuksen arvoketjun aina tuotteiden ja prosessien suunnittelusta ja valmistuksesta hankintaan ja logistiikkaan.
null

KULTTUURIMME

Toimintamme tehokkuus ja joustavuus tukevat meitä missiossamme, ja palveluasenteemme erottaa meidät kilpailijoista.

Rehellisyys, luottamus ja avoimuus ovat toimialallamme kaiken lähtökohta asiakkaiden ulkoistaessa koko valmistusprosessinsa meille. Laatua ja turvallisuutta unohtamatta.

Olemme ylpeitä palveluhenkisistä työntekijöistämme ja heidän yrittäjähenkisestä asenteestaan, jolla saadaan asiat tapahtumaan. Sen ansiosta voimme palvella asiakkaitamme ketterästi ja parhaalla mahdollisella tavalla. Uskomme, että yhtäläiset mahdollisuudet tekevät meistä vahvemman. Myös hyvä tiimihenki, avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat erottamaton osa Incapin kulttuuria.

Olemme joustava, ketterä ja tehokas. Yhdessä nämä arvot määrittelevät keitä olemme ja miten toimimme.

STRATEGIAMME

Tuleva kasvumme perustuu yrittäjähenkiseen, ketterään ja asiakaslähtöiseen kulttuuriimme, joustavaan toimintamalliimme ja kustannusten hallintaan toimintaamme syvälle juurtuneena ajattelutapana. Haluamme vauhdittaa toimialamme konsolidaatiota, ja siten hyödyntää alan kasvupotentiaalia kustannustehokkuutemme ja pitkän aikavälin kannattavuutemme säilyttäen. Jotta voisimme jatkaa vahvaa kehitystämme, keskitymme kolmeen strategiseen kulmakiveen:

null

KASVU

Kasvuamme tukevat elektroniikan käytön kasvu ja globaalit ulkoistamisen trendit. Keskitymme jatkossakin Euroopan, Pohjois-Amerikan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinoihin, joissa hyödynnämme ketterästi ristiinmyyntimahdollisuuksia ja laajennamme palvelutarjontaamme. Haemme kasvua myös yritysjärjestelyistä etsimällä toimintaamme ja kulttuuriimme sopivia yrityksiä.
null

KANNATTAVUUS

Ainutlaatuisen ja tehokkaan toimintamallimme säilyttäminen on keskeinen osa strategiaamme ja auttaa meitä saavuttamaan kannattavuustavoitteemme. Luomme arvoa ja laajennamme palvelutarjontaamme toimimalla kustannustietoisesti ja yrittäjähenkisesti. Tuemme kannattavuuttamme myös hyödyntämällä yritysjärjstelyihin mahdollisesti liittyviä synergia- ja mittakaavaetuja.
null

HUIPPUSUORITUS

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti panostamalla korkeatasoiseen teknologiaan ja henkilöstömme osaamiseen. Hajautettu toimintamallimme motivoi henkilöstöämme ja luo arvoa asiakkaillemme myös tulevaisuudessa. Yritysostokohteiden onnistunut integrointi ja yhteensopivuus toimintamme ja kulttuurimme kanssa on tärkeää hakiessamme kasvua. Liiketoimintamme on kestävää, ja toimimme vastuullisesti: annamme panoksemme paikallisille yhteisöille ja tarjoamme työntekijöillemme yhtäläiset mahdollisuudet.

Lupaamme toimia ketterästi, joustavasti ja tehokkaasti elektroniikan sopimusvalmistuksen markkinoilla.

UUSIMMAT TIEDOTTEET