GIWANO JA INCAP YHTEISTYÖHÖN

 

Giwano Computers Oy ja Incap Oyj ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen turvatietokoneiden valmistuksesta. Incap on hoitanut tuotteen mekaniikkasuunnittelun ja vastaa sen valmistuksesta, kokoonpanosta ja testauksesta. Esisarjojen valmistus aloitettiin viime vuoden lopulla ja varsinaiset toimitukset käynnistyvät Incapin Helsingin tehtaalta helmikuussa 2003.
 
“Sopimus Giwanon kanssa tukee oivallisesti strategiaamme. Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme laajoja toimituskokonaisuuksia, joissa hyödynnetään yhtiömme eri osa-alueiden osaamista. Nyt allekirjoitettu sopimus on meille merkittävä ja arvostamme sitä, että Giwano on valinnut Incapin laadukkaiden tuotteidensa valmistajaksi. Uskomme sopimuksen vahvistavan Incapin asemaa korkealuokkaisena, joustavana ja asiakaslähtöisenä kumppanina elektroniikkatuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa”, sanoo Incap-konsernin toimitusjohtaja Seppo Ropponen
 
“Kehittämämme turvatietokone on juuri tuotu markkinoille, ja meille on tärkeää, että pystymme reagoimaan kysynnän kasvuun nopeasti ja luotettavasti. Yhteistyö Incapin kanssa on käynnistynyt sujuvasti ja uskomme, että Incap pystyy vastaamaan sekä tuotekehityksemme että asiakkaidemme tarpeisiin”, toteaa Giwanon toimitusjohtaja Teijo Fabritius.
 
Giwanon kehittämän turvatietokoneen ainutlaatuinen rakenne ratkaisee luottamuksellisten ja lakisääteisesti suojattavien tietojen käsittelyyn liittyviä riskejä. Tietokone koostuu kahdesta erillisestä keskusyksiköstä, joista toinen käsittelee sisäistä ja toinen ulkoista tietoa. Kaikki yrityksen toiminnan kannalta tärkeä tieto on tietokoneen turvayksikössä, kokonaan erillään Internetistä. Giwanoa käytetään myös verkottuneiden yritysten ja heidän asiakkaidensa tietojärjestelmien yhdistäjänä.
 
 
GIWANO COMPUTERS OY        INCAP OYJ
 
Teijo Fabritius           Seppo Ropponen
toimitusjohtaja           toimitusjohtaja
 
 



Giwano Computers Oy aloitti toimintansa turvatietokoneen parissa vuonna 1999. Yhtiö kehittää ja markkinoi tietoturvaratkaisuja, turvatietokoneita ja niissä tarvittavia ohjelmistoja. Giwanon tavoitteena on saavuttaa kansainvälisesti merkittävä asema valitsemallaan markkinasegmentillä. Yhtiön päämarkkina-alueet ovat Eurooppa, Pohjois-Amerikka sekä Kaukoitä. Giwano toimii Suomessa Helsingissä ja Oulussa. Lisätietoja yrityksestä ja sen tuotteista löytyy osoitteesta www.giwano.com.

Incap Oyj tarjoaa elektroniikka- ja sähköteollisuuden johtaville laitetoimittajille joustavaa ja laadukasta kokonaispalvelua, jossa yhdistyvät elektroniikan ja mekaniikan monipuolinen osaaminen. Palvelu kattaa suunnittelun, valmistuksen, loppukokoonpanon, testauksen, materiaalihankinnan sekä tuotteiden toimittamisen loppuasiakkaille. Valmistuspalveluiden lisäksi yhtiöllä on suurtaajuustekniikan erityisosaamista, jota käytetään erityisesti langattoman viestinnän verkkolaitteissa.

Incapin tehtaat sijaitsevat Helsingissä, Kempeleessä, Ruukissa, Vaasassa ja Vuokatissa sekä Viron Kuressaaressa. Yhtiön pro forma -liikevaihto tammi-syyskuussa 2002 oli 47,1 milj. euroa, ja henkilöstön määrä on noin 610. Incap Oyj on listattu Helsingin Pörssin I-listalla (HEX: INC). Lisätietoja yrityksestä ja sen palveluista löytyy osoitteesta www.incap.fi.