INCAP JA ABB OY, SÄHKÖKONEET AIESOPIMUKSEEN NAPARAUDAN EMALIKUPARIKÄÄMINNÄN VALMISTUKSESTA

INCAP OYJ                       PÖRSSITIEDOTE 4.6.2007 klo 14
 
  
Incap Oyj ja ABB Oy, Sähkökoneet ovat solmineet aiesopimuksen, jonka toteutuessa ABB Oy:n Tahtikoneet -tulosyksikön naparaudan emalikuparikääminnän valmistustoiminta siirtyy Incapin hoidettavaksi. Sopimukseen liittyy hankintasopimus, jolla Incap toimittaa ABB Oy:lle emalikuparikäämintää Vaasan tuotantoyksiköstään.
 
Sopimus kasvattaa Incapille ABB Oy:ltä aiemmin siirretyn naparautavalmistuksen toimitussisältöä. Incap toimittaa valmiita magneettinapoja suoraan ABB Oy:n roottorikokoonpanoon nopealla toimitusajalla ja kustannustehokkaasti.
 
ABB Oy on tehnyt käämintää Helsingin Pitäjänmäellä olevissa tuotantotiloissaan ja hankkinut sen lisäksi alihankkijoilta vastaavaa tuotantoa. ABB Oy ja Incap neuvottelevat parhaillaan varsinaisen sopimuksen ehdoista ja tavoitteena on allekirjoittaa varsinainen sopimus kesäkuun loppuun mennessä. Tavoitteena  on käynnistää magneettinapojen toimitukset Incapilta vaiheittain tulevan syksyn aikana.
 
“Olemme tyytyväisiä voidessamme laajentaa monivuotista yhteistyötämme ABB Oy:n kanssa jälleen uudelle alueelle. Uskomme tulevan palvelukonseptin laajennuksen hyödyttävän merkittävästi asiakkaan omaa valmistusprosessia”, kertoo Incapin myyntijohtaja Petri Saari.
 
 
INCAP OYJ
 
Lisätietoja:
viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296
myyntijohtaja Petri Saari, puh. 040 777 5769 
 
JAKELU
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
 
 
INCAP LYHYESTI
Incap on voimakkaasti kehittyvä elektroniikan sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektroniikkatuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Yhtiön asiakkaat ovat tietoliikenteen, sähkövoimatekniikan, automaatio- ja prosessi-teollisuuden, mittaustekniikan sekä turvallisuuselektroniikan ja terveydenhuollon johtavia laitetoimittajia. Incap-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 89 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 540 henkilöä. Incapin osake on listattu Helsingin Pörssissä ja se kuuluu Pohjoismaisen pörssilistan Small Cap -ryhmässä informaatioteknologian toimialaluokkaan. Lisätietoja: www.incap.fi.