INCAP MENESTYI TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖKILPAILUSSA

Incap Oyj   Lehdistötiedote    21.1.2010 klo 10.30

Incap menestyi Teknologiateollisuuden työympäristökilpailussa

Incapin tehdas Vuokatissa on voittanut Elektroniikka- ja sähköteollisuuden sarjan Teknologiateollisuuden työympäristöarviointikierroksella 2009. Kilpailuun osallistui yhteensä 117 yritystä, joista 12 yritystä elektroniikka- ja sähköteollisuuden sarjassa.

Työympäristökilpailun tavoitteena on nostaa yritysten tuottavuus, turvallisuus ja viihtyisyys erinomaiselle tasolle. Työsuojelupiirien tarkastajat arvioivat tuotannon eri työpisteissä työskentelyä, ergonomiaa, laiteturvallisuutta, yleistä järjestystä ja työympäristötekijöitä. Lisäksi mitattiin tapaturmien ja sairauspoissaolojen määriä.

Vuokatin tehtaalla työturvallisuutta on parannettu esimerkiksi kehittämällä tavaroiden varastointia, tehostamalla työnsuunnittelua ja selkeyttämällä koneiden merkintöjä. Tehtaan henkilöstömäärä vuodenvaihteessa oli 130. Työtapaturmien määrä on ollut alhainen eikä vakavia työtapaturmia ole sattunut sitten 1990-luvun. Sattuneet työtapaturmat ovat olleet lieviä viiltohaavoja, liukastumisia ja nyrjähdyksiä ja näistä johtuneet sairauspoissaolot ovat olleet vähäisiä.

Olemme tyytyväisiä sijoitukseemme ja saamaamme tunnustukseen. Kilpailuun osallistuminen on hyvä tapa kehittää toimintaa, sillä näin saamme puolueettoman arvion omasta tasosta verrattuna muihin alan työpaikkoihin.”, kertoo Sami Mykkänen, Incap-konsernin toimitusjohtaja. “Kilpailussa menestyminen on tunnustus varsinkin tehtaan työsuojelutoiminnalle, joka on kehittänyt työskentelyolosuhteita aktiivisesti.”



Lisätietoja:

Sami Mykkänen, toimitusjohtaja, puh. 040 559 9047

Hannele Pöllä, viestintä- ja henkilöstöjohtaja, puh. 040 504 8296


JAKELU

Keskeiset tiedotusvälineet

www.incap.fi



INCAP LYHYESTI

Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja Intiassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli noin 94 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 780 henkilöä. Incapin osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.incap.fi.