Incap Oyj:n yhtiökokouksen ja hallituksen päätöksiä

Incap Oyj        Pörssitiedote             13.4.2011 klo 17.30

 

INCAP OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEN JA HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ


Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 13.4.2011 Helsingissä. Kokoukseen osallistui yhteensä 15 osakkeenomistajaa, jotka edustivat yhteensä 41 % prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

 

Tilinpäätöksen vahvistaminen, taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Yhtiökokous vahvisti konsernin tilinpäätöksen 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa ei jaeta ja että tilikauden tappio (1 561 513,95 euroa) jätetään omaan pääomaan. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

 

Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan samansuuruinen vuosipalkkio kuin vuonna 2010 seuraavasti: hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 48 000 euroa, varapuheenjohtajan 36 000 euroa ja jäsenen 24 000 euroa. Lisäksi jokaiselle jäsenelle maksetaan 200 euroa kokoukselta kuitenkin siten, että puhelinkokouksista ei makseta kokouspalkkiota. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.


Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaan.


Hallituksen jäsenet ja tilintarkastaja
Yhtiökokous päätti, että hallitukseen valitaan viisi jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Raimo Helasmäki, Kari Häyrinen, Kalevi Laurila, Susanna Miekk-oja ja Lassi Noponen. Tilintarkastajaksi valittiin edelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy.


Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä siten, että valtuutuksen perusteella merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu määrä on enintään 2 168 100 osaketta, josta enintään 300 000 osaketta voidaan käyttää optio-oikeuksiin.


Valtuutus oikeuttaa poikkeamaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta sekä päättämään merkintähinnoista ja muista merkintäehdoista sekä optio-oikeuksien ehdoista. Osakkeenomistajille kuuluvasta etuoikeudesta voidaan poiketa edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy kuten yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen, yritysjärjestelyjen rahoittamiseen tai pääomahuoltoon liittyvä järjestely tai henkilöstöpoliittiset syyt. Silloin, kun osakepääomaa korotetaan uusmerkinnällä muutoin kuin optio-oikeuden perusteella, on hallitus oikeutettu päättämään, että osakkeita voidaan merkitä apporttiomaisuutta vastaan, kuittausoikeutta käyttäen tai muutoin tietyin ehdoin.

 

Hallituksen järjestäytymiskokous
Yhtiökokouksessa nimitetty hallitus piti yhtiökokouksen jälkeen järjestäytymiskokouksen, jossa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kalevi Laurila ja varapuheenjohtajaksi Susanna Miekk-oja.


Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Incap-konsernin internetsivuilla 27.4.2011 alkaen.



INCAP OYJ


Sami Mykkänen
toimitusjohtaja


Lisätietoja:
toimitusjohtaja Sami Mykkänen, puh. 040 559 9047
talousjohtaja Eeva Vaajoensuu, puh. 040 763 6570
viestintä- ja henkilöstöjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incap.fi


INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja Intiassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli noin 59,2 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 730 henkilöä. Incapin osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.incap.fi.