Incap Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksiä

Incap Oyj       Pörssitiedote    7.5.2015 klo 16.15

INCAP OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

Incap Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 7.5.2015 Helsingissä. Kokoukseen osallistui yhteensä 14 osakkeenomistajaa, jotka edustivat yhteensä 59,95:ä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä.

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti yksimielisesti yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita (merkintäetuoikeusanti) siten, että valtuutuksen nojalla osakeannissa annettavien yhtiön uusien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 109 114 035 yhtiön uutta osaketta.

Hallitus on oikeutettu päättämään kaikista osakeannin muista ehdoista. Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Valtuutus ei kumoa aiempia osakeantivaltuutuksia.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Incap-konsernin internetsivuilla viimeistään 21.5.2015 alkaen.

INCAP OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Ville Vuori, toimitusjohtaja, puh. 0400 369 438
Kirsti Parvi, talousjohtaja, puh. 050 517 4569

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja materiaalihankinnasta varsinaiseen valmistukseen ja edelleen huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean teknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa ja Kiinassa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 380 henkilöä. Incapin osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien. Lisätietoja: www.incapcorp.com